eroja


No, nyt kun olen tavallaan tullut ulos kaapista ja nimi, paikkakunta ja ammatti ovat tulleet esille, niin voin kommentoida vähän noita ammatin puolia. Siis luokanopettaja olen:). Tietysti omat lapset ovat aivan omaa luokkaansa ja heillä on aivan erityinen paikka sydämessäni, mutta myös oppilaista tulee läheisiä. Meidän perheessä kuopus luopui toukokuun lopussa isosta osasta lapsiryhmää, jonka kanssa oli ollut muutaman vuoden sekä kaikista aikuisistaan. Esikoinen vaihtaa nyt koulustaan, jossa on esi-1-2-luokat isompien kouluun saman luokan kanssa, mutta hänelle otti koville ero rakkaasta opettajasta, joka jäi nyt tähän pienten kouluun. Miehen kanssa luovuimme oppilasryhmistä, joiden kanssa olimme olleet tiiviisti kolmen vuoden ajan. Joten kun loma koitti, niin lomariemun ohella teimme kaikki kohdallamme surutyötä, vaikka samalla katsoimme tulevaisuuteen päin ihan innolla. Ajattele, jos ne, joiden kanssa teet koko työpäiväsi vaihtuisivat aina muutaman vuoden välein koko sakki.Samaan aikaan on myös oppilaiden etu, että aikuiset vaihtuvat sopivin välein. Yhden opettajan opetustyyli, vaatimukset  ja kemiat eivät voi millään palvella kaikkia lapsia samalla tavalla.
 
 Mielestäni on upea juttu, että ainakin meidän kaupungissa siirtymiin on panostettu ja kaikilla näillä siirtymillä (päiväkoti, esikoulu, 3-5-luokka, yläkoulu) lapset siirretään hellästi ja saattaen niin, että ennen lomaa pääsee tutustumaan hyvin uusiin kuvioihin. Joten erityisen hyvää kesää kaikille siirtyjille!




12 kommenttia:

  1. Eroja on... toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Meillä esikoinen menee kutoselle, ja ope vaihtuu taas neljättä kertaa. Poju taas menee neloselle ja jatkaa saman open seurassa neljättä vuotta.

    Kyllä noissa uusissa aluissa menee opelta ja oppilailta muutama kuukausi päästä jyvälle ja yhteistyöhön. Ihanaa siis, jos ope pysyisi muutaman vuoden.

    Ihanaa pitkää lomaa sinulle ja perheellesi. Täytynee rynnätä ostamaan lomalukemista... =)

    VastaaPoista
  2. Neljäs opettajan vaihdos tuossa ajassa on aika hurja. Toivottavasti ovat olleet hyviä tyyppejä! Kyllä siinä menee yllättävän kauan molemmilta päästä jyvälle ja koko luokalle voi olla raskasta, jos osa porukasta käyttää aina alun vielä uuden opettajan auktoriteetin testaamiseen. Tiestysti opettajan vaihdoksiin johtaa monet luonnolliset syyt kuten muutot, perheenlisäykset jne., mutta voisi kuvitella, että hyvä pysyvyys kielisi myös mukavasta ja hyvästä työyhteisöstä, joka taas hyödyttää lapsia muullakin tasolla. Ihanaa lomaa myös teille ja pysyvyyttä opettajassa:)

    VastaaPoista
  3. Meillä teinillä oli ala-asteella neljä opettajaa ja yläasteella oli myös neljä ja yläaste kestää kolme vuotta, ettei ihan kiva juttu!
    Mielestäni pysyvyys on tärkeä asia, on vaan hyvä asia, että opettaja oppii tuntemaan lapset/nuoret, uskon, että silloin opetus ja oppiminenkin on parempaa.

    Eemeli menee taas nyt Steinerkouluun jossa kaikki onkin sitten vähän erilaista ja oepttaja yleensä on sama koko sen 12-13 vuotta ja kyllähän siinä ajassa oppii tuntemaan oppilaansa ihan eritavalla :)

    Iloista lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista lomaa myös teille ja mukavaa Steinerkoulun aloitusta!

      Poista
  4. Mahtavaa, että siellä satsataan siirtymiin. Enpä olekaan tullut ajatelleeksi luokanopettajan työn tuota haikeaa puolta aiemmin, ehkäpä ihan hyvä varautua siihenkin (nimim. luokanopeopiskelija). Haikeudesta huolimatta hymyisää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla sinun opiskelusta! Arvaan että erikoistut tekstiilityöhön:) Mukavaa lomaa!

      Poista
  5. Itse sain nauttia saman opettajan annista koko ala-asteen. Yhdessä muutettiin jopa kouluakin yhden kerran. Näin myöhemmin arvosta kokemusta ja jatkuvuutta aina vain enemmän.
    Onnea uusille poluille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopa muutitte yhdessä, aika hienoa!
      Ihanaa kesää!

      Poista
  6. Oikein kivaa kesää joka tapauksessa! Pitääs käydä nappasemassa talo & koti kaupan hyllyltä, mukavan oloinen juttu. :) Bloggailut on jääny täälläkin, syystä jos toisesta. Koetetaan kiriä juu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kesää Teija! Ei oteta paineita:)

      Poista
  7. Ihana blogi sinulla, vasta löysin tänne ja ehdottomasti jään seurailemaan :)

    VastaaPoista

Kiitos, että jätit viestin vaikka ihan pienenkin!
Tack så mycket för komment!
Thank for your comment!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.